Skip to content

Uudet Tanssit koreografiakatselmus 8.2- 9.2.2014

Tervehdys Kajaani Tanssii – Uudet Tanssit –koreografiakatselmuksesta!

Peräti kaksi Lenninsiiven tanssiryhmää kutsuttiin Kajaaniin kansainväliseen koreografia katselmukseen tänä vuonna. Valinta tehtiin yli 180:stä eri teoksesta. Lenninsiipeä paikalla olivat edustamassa Baletti 2 ryhmä koreografialla Kaamostonttujen tanssi ja Baletti 4 ryhmä koreografialla Liekkien baletti.

Lähes kolmenkymmenen hengen ryhmämme matkusti Kajaaniin lauantaina aamujunalla. Mukana meillä oli tietysti omat huoltajista koostuva kannustusjoukkomme ja opettajamme Alexandra. Perille Kajaaniin saavuimme hyvissä ajoin. Saimme koko lauantain nautiskella Kaukametsän salin tarjoamista kulttuurielämyksistä katsoessamme muiden ryhmien esityksiä. Hotellielämä tuli meille tutuksi, koska olimme majoittuneet salin yhteydessä olevaan Scandic-hotelliin. Muistimme myös pitää hauskaa keskenämme. Söimme hyvin, kävimme uimassa ja järjestimme oman Putous-jaksomme hotellin käytävällä. Lauantain hauska päivä taisi näkyä myös esityksissämme, sillä saimme hyvää palautetta energisyydestämme. Kaiken huipuksi Liekkien tanssi sai suuren kunnian tulla valituksi koko katselmuksen yleisösuosikiksi!

Kuvat: Jouko Ronkainen

Ajankohtaista

26.7.2023
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen on nyt alkanut Syyslukukausi alkaa 28.8.2023 Oulun esittävän taiteen koulu...
» Lue lisää
8.5.2023
Valvesali 20.05- 21.5.2023 klo 14.15 ja klo 16.30 Sininen uni on kaikenikäisille suunnattu baletti, joka...
» Lue lisää
26.7.2022
Tervetuloa tanssimaan balettia balettikoulu- Lenninsiivessä! Syyslukukausi alkaa 22.8.2022 Lenninsiipi on kaunis...
» Lue lisää