Skip to content

Koronavirus ja opetus

Rakkaat tanssijat ja huoltajat!

Oulun esittävän taiteen koulu Lenninsiipi liittyy yhteiseen rintamaan taistelussa koronavirusta vastaan.
Oulun kulttuuritalo Valve on suljettuna kaikelle harrastustoiminnalle toukokuun loppuun asti.

Tanssikurssitoimintamme siirtyy näin hetkeksi tauolle. Seuraamme hallituksen ja viranomaisten ohjeita ja tilanteen kehittymistä.

Kevätkausi 2020/  7-8vk jatketaan 10.8 ja sen jälkeen aloitetaan uusi lukuvuosi.

Luonnollisesti uusi lukuvuosi 2020-2021 tulee olemaan poikkeullisesti pidempi, eli toukokuun loppuun saakka.

Peukalo -Liisa balettinäytös esitettään syksyllä. Nyt parhaitten etsin esitystila.
Eli näytös 28.-29.3. on peruttu. Koronaviruksen aiheuttama tauti voi olla ikääntyneille ja perussairaille vakava. Niin koronaviruksen leviämistä yritetään estää. Huolehditaan toisistamme!

Erittäin harmillista tanssijoiden puolesta peruttaa näytökset. Kaikki tanssijat ovat tehneen paljoin työtä lukuvuoden aikana.
Näytöksen liput voi palauttaa Valveelle/ lippumyynti.

Keväällä laitan vielä tietoja ensi vuodesta, ilmoittumisen perumisesta ja muista ajankohtaisista asioista.
Nyt on tosi kiireinen aika että en pystyy kaikille vastamaan nopeasti jos tulee jotain kysyttävä.

Pysytään terveenä!
Ystävällisin terveisin,
Alexandra

         » Uutisarkisto

Ajankohtaista

26.7.2023
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen on nyt alkanut Syyslukukausi alkaa 28.8.2023 Oulun esittävän taiteen koulu...
» Lue lisää
8.5.2023
Valvesali 20.05- 21.5.2023 klo 14.15 ja klo 16.30 Sininen uni on kaikenikäisille suunnattu baletti, joka...
» Lue lisää
26.7.2022
Tervetuloa tanssimaan balettia balettikoulu- Lenninsiivessä! Syyslukukausi alkaa 22.8.2022 Lenninsiipi on kaunis...
» Lue lisää